Uutiset

Uusi kausi ovella, onko ovet auki?

27.09.2012

Vihdoinkin! Paljon melua (tyhjästä?) aiheuttanut "kaikkien aikojen 2.divarikausi" on vihdoinkin alkamassa. Kausi starttaa Joutsenlauman osalta kotiavauksella vanhaa vihollista Mynämäen Wirmoa vastaan. 

Nopealla vilkaisulla arkistoihin näkee kuinka tasaisia trillereitä nämä kaksi laatujoukkuetta ovat viimeisten vuosien aikana tarjoilleet. Viidestä viimeisestä kohtaamisesta neljä on mennyt aina jatkoajalle asti ja ainoa ei jatkoajalle mennyt matsikin ratkesi SalPan eduksi ajassa 56.18. Voitot matseista ovat menneet seuraavasti: SalPa 2 voittoa, Wirmo 1 voitto ja kahdesti päädytty tasapeliin. Draamankaarta on siis todennäköisesti luvassa!

UUSI KAUSI-UUDET KUJEET

SalPassa on tapahtunut kesän aikana suht mittava myllerrys. Valmennusjohto vaihtui lähes tyystiin, kun tiet kaksi kautta menestyksekkäästi valmentaneen Matti Kaipion kanssa erosivat. Ero tapahtui yhteisymmärryksessä ja SalPa toivottaakin kaikkea hyvää Matin Hollolaprojektille.

Uudeksi valmennusduoksi nimitettiin siis Lahtinen-Elo, joka onkin lähtenyt omalta osaltaan muokkaamaan joitain nyansseja Joutsenten pelissä. SalPan peleissä on viime vuosina totuttu näkemään paljon maaleja, eikä tätä trendiä uusi kaksikko todellakaan ole rikkomassa. "Ennemmin 14-11 ku 5-2" Kuului CoachLahtisen ensimmäiset sanat SalPa peräsimessä.

Myös pelaajaosastolla on tapahtunut muutoksia, kun luotto(liiga)pakki Niklas Niskanen menetettiin Saksan markkinoille. Kalle Viljanen puolestaan lähti omien sanojensa mukaan opiskelemaan Tampereelle, mutta viimeisin näköhavainto hänestäkin on Saksasta. Menetyksistä hitain, muttei kuitenkaan vähäisin, Tuomo "isokynä" Manninen lähti SalPasta värikkäiden vaiheiden jälkeen hakemaan isompia tehopisteitä lähempää kotipaikkakuntaansa. Tuomo palloilee tätänykyä Karjaalaisen FBC Raaseporin riveissä. Tilalle saatiin kuitenkin liigakokemusta (ja jokunen NMJ pelikin Wezun seuraksi) Lastusen ja Forsmanin muodossa. Myös liigassa (LaLiga) viime kaudella pelannut SalPan vauhtikone Jani Jokiniemi kotiutui takaisin vuoden komennukseltaan. Eikä paluumuuttajat tähän jääneet, kun kesken kesän kiivainta preseasonia Joutsenlaumaan liittyi vanha voimapesäke Mikko "THEROCK" Lähtinen.

SalPa-Wirmo

Ensimmäisessä pelissä vastaan tulee siis jopa veriviholliseksi mahdollisesti joissain synkimmissä piireissä kutsuttava Mynämäen poppoo. Wirmo on tunnettu jo pitkään hirveän määrän töitä tekevänä joukkueena, joka pursuaa silti pelottavan paljon myös pallollista osaamista. Joukkeessa riittää niin käsiä kuin jalkojakin, mikä yleensä 2.divarisäbässä tarkoittaa menestystä. Ja sitä Myniksen pojat ovat osaakseen saaneetkin, vaikka viime kausi päättyikin pettymykseen. Joukkue on tainnut parin pelimiehen osalta vahvistua ja vastaan tuleekin törkeän kova 2.divarinippu. 

SalPa lähtee matsiin pelaamaan omaa peliään, sikäli mikäli se sieltä pikkuhiljaa löytyisi. Odotukset peliin ovat maltilliset, mutta samalla toiveikkaat. FBC Turku matsissa rivit olivat enemmän tai vähemmän sekaisin, ja oma peli oli lähes koko matsin visusti piilossa. Sunnuntaina pyritään siihen, ettei kaikki maalipaikat syntyisi vain vastustajan virheistä, vaan luotaisiin niitä myös omalla pallollisella suorittamisella.

Seuraa heitä:

Uudet jätkät:

Jo edelle mainuttu nelikko kannattaa ottaa tarkkailuun heti kotidebyytissä. Katso kuinka Lastusen lämäri ja suu käy samaatahtia, seuraa Forsmanin silmääkin nopeampia pyörähdyksiä, ihaile Jokieniemen omantakeista, mutta tehokasta pelityyliä ja lopuksi katso kuinka Länkkäri Lähtinen tuhoaa vastustajansa.

Joni Kuusisto:

Pääsee/joutuu pelaamaan sentterinä viimevuosien tehoduon keskellä (Rantanen-Kuusisto sr.) ja tulosta odotetaan. Teki viime kaudella jo piste-ennätyksensä ja pelasikin mahtavan kauden. Odotukset Jorpea kohtaan ovat tällä kaudella kovat, mutta mies on osaltansa luvannut niihin vastata. Ei aio enää seistä veljensä varjossa!

Otto Syvähuoko:

Nyt jos koskaan on Syviksen aika loistaa. Kivelä meni jostain käsittämättömästä syystä pelaamaan jalkapalloa ja eihän siinä hyvin käynyt. Olkapää rikki ja sairaslomaa pari kuukautta. Otto on vastannut huutoon tähän mennessä loistavasti, ja pelannut niin reeneissä kuin reenipeleissäkin hienosti. Wirmo matsi tulee olemaan kuitenkin veskarille iso haaste, mutta niin Otto kuin koko muukin joukkue uskoo Syviksen klaaraavan sen kunnialla.

31.08.2018SALPA SALIBANDYN SIVUT OVAT MUUTTANEET OSOITTEESEEN WWW.SALPA.NET
04.06.2018Kesä-heinäkuun kuukausitiedote
28.05.2018SalPa salibandyssä yhdistymisten kevät!
02.05.2018Toukokuun kuukausitiedote
04.04.2018Huhtikuun kuukausitiedote
05.03.2018Maaliskuun kuukausitiedote
05.02.2018Salibandylle palkintosadetta SalPa-Gaalassa!
05.02.2018Helmikuun kuukausitiedote
03.01.2018Tammikuun kuukausitiedote
01.12.2017SalPan joulukuun kuukausitiedote
02.11.2017Marraskuun kuukausitiedote
02.10.2017SalPa salibandyn lokakuun kuukausitiedote
02.10.2017Kausijulkaisu 2017-2018
03.09.2017SalPa salibandyn syyskuun tiedote
03.09.2017Salibandyn uusi Joma-mallisto
06.08.2017SalPa salibandyn elokuun tiedote
06.08.2017SalPa salibandyn juniorijoukkueet kaudella 2017-18
01.08.2017Salon Palloilijat ry:n lajijaostot siirtyvät "The Swans-logon" alle
05.06.2017SalPa salibandyn kesätiedote
19.05.2017Tule kokeilemaan tyttösäbää!
04.05.2017SalPa-päivää vietetään taas 6.5. Salon torilla
03.05.2017SalPa salibandyn toukokuun kuukausitiedote
07.04.2017SalPa salibandyn huhtikuun kuukausitiedote
02.03.2017Salibandyn maaliskuun kuukausitiedote
06.02.2017SalPa Gaalassa palkittiin vuoden urheilijoita ja seuratoimijoita
02.02.2017SalPa SB kuukausitiedote helmikuu 2017
18.01.2017SalPa viiden parhaan joukossa Vuoden Urheiluseura -valinnassa
30.12.2016SalPa SB kuukausitiedote tammikuu 2017
21.12.2016SalPa ehdolla vuoden urheiluseuraksi!
21.12.2016SalPa Gaalaa juhlitaan jälleen helmikuussa
05.11.2016SalPa-pipoja taas saatavilla
06.09.2016Mehiläinen Liikuntaklinikka on Salon Palloilijat ry:n Salibandyjaoston terveyspalvelukumppani!
24.08.2016SalPa mukana Liikunnan Superlauantaissa 27.8.2016
18.08.2016SalPa SB joukkueet 2016-2017
25.07.2016Katusählyn Salon mestaruus 20.8.2016
18.05.2016TyttöSäbää kesällä!
15.04.2016SalPa-päivä Salon torilla 7.5.2016
11.02.2016Toimiston aukioloajat laajenivat!
01.02.2016Salibandynaisille palkintoja SalPa Gaalassa - Tia Melavasta vuoden valmentaja!
17.01.2016F-tyttöjen turnaus Salossa
11.01.20164 lajia - 4 viikkoa. Tule harrastamaan SalPassa!
08.01.2016SalPa 60-vuotta
22.11.2015Salibandy F-tyttöjen turnaus turussa
11.08.2015SalPa SB:n syksyn tarjontaa
28.05.2015Keräyskampanja 60-vuotisjuhlanäyttelyä varten käynnistyy!
11.05.2015Ensimmäinen SalPa-päivä keräsi väkeä torille 9.5.
04.05.2015Vuokraa saunatilat SalPan toimistolta!
01.02.2015Riitta Välikangas palkittiin SalPa-Gaalassa
04.11.2014SalPa E-tytöt käynnistivät tyttöjen kauden
07.10.2014F-tyttöjen Timanttiturnaus
17.08.2014Salon katusählymestaruus 2014 tulokset
15.08.2014Jääkiekko palaa SalPaan
14.08.2014Syksyn 2014 salibandyjoukkueet ja kerhot!
05.08.2014Salon katusählymestaruus 2014
24.04.2014SalPan naiset palkitsi kauden parhaitaan
14.12.2013SalPa-Gaala!
09.12.2013SalPan F-tyttöjen peli-ilo jatkuu
17.09.2013SALIBANDYKERHO 07-08 SYNTYNEET!
18.07.2013SALON KATUSÄHLYMESTARUUS LA 10.8.2013 !!!
24.03.2013Toimisto auki 1.4.2013 lähtien!
15.02.2013F-pojat ja SB-kerho 06-08
04.02.2013Lukio kiinni!
26.01.2013Vuoden 2012 tulokas salibandy.
26.01.2013SalPan aikuisurheilija 2012!
06.01.2013Paluu voittojen tielle
18.12.2012SALPA GAALA 25.1.2013!
15.12.2012Itsetutkiskelun paikka
09.12.2012Trilleriä jälleen kerran
09.12.2012Miehet-Ruoska peli
04.12.2012Viikonlopun satoa
05.11.2012Joutsenet matkustivatkin mestaajilla.
03.11.2012Alpon Comeback! Nihkeä 6-5 voitto Huittisista
29.10.2012Keltapaidat kotimatkalle täydellä pistepotilla
26.10.2012Tähtisikermä visiitillä Pormestarinkadulla
05.10.2012Joutsenet herkuttelemaan karkkitehtaalle
01.10.2012Wirmo kävi ryöstämässä pisteet kauden avauksessa
27.09.2012Uusi kausi ovella, onko ovet auki?
21.09.2012Salibandykerho 13-17 vuotiaille tytöille!
19.09.2012SB-KERHO ja F-POJAT
13.09.2012SB-KERHO 06-08 JA F-JUNNUT!
02.09.2012Lukio kiinni kirjoitusten takia!!
29.08.2012VALMENTAJAKOULUTUS SALOSSA!
20.08.2012SB-kerho ja F-junnut (2004)
19.05.2012POJAT 98 HARKAT!
25.04.2012POJAT 98-99-00 syntyneet!
06.03.2012POJAT 98-99-00
02.03.2012SB-kerhot tiedote!
21.02.2012Salon lukio!
16.02.2012SALIBANDYKERHOT 03-05 ja 06-08
26.09.2011Pojat 98-99-00 syntyneet!
12.09.2011Salon lukio
24.08.2011Salibandykerhojen tiedote!
29.04.2011Crespon pojat voitti vuoden 2011 Salon Mestaruuden
20.04.2011Salon Kaupungin Salibandymestaruuskilpailujen puolivälieräparit selvillä
08.04.2011Salon kaupungin mestaruuskilpailujen otteluohjelmat julkaistu
03.03.2011Salon kaupungin Salibandyn mestaruuskilpailut 2011
02.03.2011Salon lukio kiinni 10.3-29.3.2011
19.02.2011SalPan vuoden urheilija 2010
06.02.2011Raportti: SalPa- AFC 06.02.11
01.02.2011Lukio kiinni kirjoitusten takia

Näytä lisää »